
Tyrä
Tyrä tarkoittaa vatsanpeitteiden repeämää, josta vatsaontelon sisältöä työntyy vatsanpeitteiden läpi. Tyrän tunnusmerkki onkin vatsan tai nivusten alueella tuntuva pehmeä patti, jonka saa painettua takaisin vatsaontelon sisään. Yleensä tyrä ei aiheuta kipua.
Yleisimmin tyrä muodostuu nivusten ja navan alueelle, vatsalihasten lihasrunkojen välissä oleville kalvoisille alueille tai aiempien vatsaleikkausten jälkeisiin arpiin. Tyrä ei parane itsestään, vaan voi päinvastoin suurentua ajan kuluessa. Siksi on tärkeää hakeutua lääkärin arvioon, jos havaitsee itsellään tyrään viittaavaa pullistumaa.
Tyrää ei aina lähdetä hoitamaan leikkaushoidolla. Usein sen kanssa pärjää hyvin oikeanlaisten ohjeiden avulla. Tärkeintä on, että tyrää tukee ponnistelun aikana, esimerkiksi painamalla sitä kädellä tai käyttämällä tyrätukea. ApuLapista löytyvät käytännössä parhaiksi todetut tuotteet nivus-, napa- ja vatsan alueen tyrän tukemiseen. Myös yksilölliset muutokset, esimerkiksi ylimääräiset tukityynyt ja avanneaukot, ovat mahdollisia kauttamme.
Jopa täysin yksilöllisten tyrätukien hankkiminen ApuLapin kautta on mahdollista.