Kaisa Repo

Kaisa Repo

Apuvälineteknikko

0400 449 432

kaisa.repo@apulappi.fi


Terve! Olen Kaisa Repo ApuLapin apuvälineteknikko ja bosslady eli yrittäjä/toimitusjohtaja. Apuvälinehommia olen tehnyt yli 20 vuotta.

Opiskelin apuvälineteknikoksi Helsingin ammattikorkeakoulussa ja työura alkoi Helsingissä Soleuksessa vuonna 2004. Veri veti minut takaisin kotiin Rovaniemelle ja 2009 perustin Lapin Apuvälinepalvelu Oy:n tuttavallisemmin ApuLapin.

Apuvälineteknikon työssä tapaan asiakkaita ja teen heille tutkimuksen, mittauksen ja apuvälinearvion, jonka perusteella tilaan tai valmistan tarvittavan apuvälineen. Työ on sekoitus asiakaspalvelua, käsityötä ja suunnittelua.

Minut tunnetaan monessa paikassa nimellä Kenkä-Kaisa, sillä erityisjalkineet, tukipohjalliset ja alaraajaortoosit ovat minun osaamisaluetta. Tarvittaessa teen myös yksilöllisiä käsiortooseja.

Työajan ulkopuolella aika menee kolmen tyttären ja koiran kanssa touhutessa. Tyttärien innostamana lentopallosta on tullut iso osa arkea sekä kentällä, kentän laidalla, että Arctic Volleyn johtokunnassa junioritoiminna parissa. Sielu ja pää lepää mökillä Rovaniemen Marraskoskella tai Inarissa Vaskojokivarressa.


Sari Juopperi

Sari Juopperi

Fysioterapeutti

0400 449 432

sari.juopperi@apulappi.fi


Olen Sari Juopperi, ApuLapin fysioterapeutti. Olen tullut ApuLappiin töihin vuonna 2014. Fysioterapeutiksi olen valmistunut vuonna 2002 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta (nyk. Lapin ammattikorkeakoulu).

Ennen ApuLappia olen työskennellyt Länsi-Pohjan keskussairaalassa ja Lapin keskussairaalassa eri osastoilla ja poliklinikoilla. Keskussairaaloissa työskennellessäni minulle kertyi eniten työkokemusta lasten fysioterapiasta sekä apuvälinepuolen töistä.

Olen kouluttautunut lasten NDT/Bobath -terapeutiksi vuonna 2014.

Minä olen Sukka-Sari. Minun hommia ApuLapissa ovat painevaatteet, lasten ja nuorten jalkineet sekä valmisapuvälineet.

Olen mukana Lapin Fysioterapeutit Ry:n hallituksessa, tähän yhdistystoimintaan lähdin mukaan vuonna 2009.

Vapaa-ajalla liikun, laulan ja kuskaan lapsia tarpeen mukaan harrastuksiin.

Anna-Maria Hyypiö

Anna-Maria Hyypiö

Asiakaspalvelija

0400 449432

anna.maria.hyypio@apulappi.fi

Hei. Olen ApuLapin asiakaspalvelija Anna-Maria Hyypiö (Ansku). Olen koulutukseltani medianomi (ylempi AMK) sekä visualisti. Työkokemusta minulla on asiakaspalvelu ja myymälätyöstä, visuaalisista ratkaisuista ja markkinoinnista. Olen tehnyt myös toimittajan töitä radiossa ja lehdissä. 

Mie olen se joka vastailee meidän puhelimeen ja muihin yhteydenottoihin ja ohjeistan yhteistyökumppaneita ja asiakkaita heidän tarpeiden mukaan. Ajanvaraus, neuvonta ja myymälämme sekä verkkokaupan asioissa palvelen juuri sinua. Työskentelen ApuLapissa kolmatta vuotta. Meillä on palveleva ja idearikas tiimi - hauskaa seuraa siis ja erilaisia kehitys- ja  työprojekteja ollaan yhdessä päästy toteuttamaan. Työnantajani on panostanut jatkokoulutukseeni ja kollega Elinan kanssa ideoimme ja tuotamme  Apulapin markkinointia ja somesisältöä.

Vapaa-aikani kuluu lasten harrastuksien, hulumin koiran ja kuntoilun parissa. Tykkään olla luonnossa, olenhan poromiehen tyttö. Mutta on se joskus mukava vain rennosti latautua tekemättä mitään. Olen vaihtelun haluinen, siksipä on mukava uudistaa omaa kotia ja ApuLapin myymälää aina silloin tällöin.

Elina Ravelin

Elina Ravelin

Fysioterapeutti 

0400 449 432
elina.ravelin@apulappi.fi

Hei! Olen Elina Ravelin, ApuLapin fysioterapeutti vuodesta 2022. ApuLapissa olen työskennellyt fysioterapeutiksi valmistumisesta lähtien. Muilta koulutuksiltani olen kosmetologi ja koulutettu hieroja.

Parhaita hetkiä apuvälinefysioterapeutin työssä on, kun asiakkaan kävelymalli paranee sopivan tuen ohjaamana tai kun pareettinen jalka saadaan liikkeelle apuvälineen avulla. Asiakaskohtaamiset pitävät päivät erilaisina ja kuuntelemiselle löytyy aina aikaa. Kuitenkin välillä on ihanaa sukeltaa luovan työn vaiheeseen ja viettää aikaa erityisjalkinekaavakkeiden kanssa sekä kipsi-, ompelu- ja pajatöissä.

Vastapainona yksilöllisille apuvälineille toimii verkkokaupan ja myymälän valmisapuvälinevalikoima, mihin on ilo tuoda uutta ja kiinnostavaa. Verkkokaupan ansiosta olemme päässeet lappilaisten lisäksi tekemisiin ihmisten kanssa ympäri Suomea.

Vapaa-ajalla parasta on oman kodin rauha ja aamukahvi.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit